Vuorokaudesta

Minulla on paha tapa valvoa öitä.

Jos ihmisen arvo lasketaan siitä, mitä hän saa aikaan ennen puoltapäivää, minua ei voi evaluoida mitenkään.

Taistelen unta vastaan, vaikka tiedän, että aamuisin olen onnellisempi.

Pelkään huomisia.

Joka ikinen ilta ahdistun ajan kulumisesta.

Haluan kokea yön sydämen järjettömyyden ja seikkailun, mutta myös kirkkaitten seesteisten aamujen kuulaan järjen ja selkeän tietoisuuden rauhallisen puhtauden!

Miksi kaikki muut ovat tavattavissa vain päivisin, ja vieläpä iltapäivisin?

Kaikki loppuu kesken, kaikki, aamut ja illat ja yöt ja aika.

Hyppäsin korkealta

Minä asun nyt täällä, minut on sidottu tänne ja näihin ihmisiin, kuulun tähän paikkaan, juuri tähän. Olen rajojen sisäpuolella, mutta vapaa. Voin irrottautua, jos minulla on kahleet ja avain. Voin lähteä matkaan, jos minulla on kotiovi. Voin tuntea kyltymätöntä halua ja äärimmäistä täyttymystä, jos minulla on aitaus ja siivet.

Juoksen, koska jalkani käskevät. Puristan lujaa, koska käsiäni pakottaa.

En tiedä, paljonko olen tuhonnut, tai kuinka paljon saan kaikesta siitä vielä maksaa. Olen varastanut ja petkuttanut, mutta katumus väistyy. Se pakenee. Ehkä pakenen sitä. Joka tapauksessa päässen siitä eroon. Sitten en elä enää hetkeäkään höyhensaarilla. Ryhdyn tanssiin, joka jatkuu kunnes kaadun kuolleena maahan.

Omenat kypsyivät ja auringonkukat kuihtuivat. Syystuuli hellii minua jäisillä näpeillään.
Tärisen,
onnesta.

Tapahtumatiheyskasvupyrähdys

Jos minun elämälläni on rytmi, se on hyvin oikukas, polveileva ja siinä lasketaan viiteen tai seitsemään yhdessä tahdissa tai seuraavassa neljään, sitten kuuteen ja niin edelleen...

Odotan pitkiä kuukausia, viikkoja (ehkä vuosia?), joiden aikana hiljaa totun paikallaan pysymiseen, vähitellen hyväksyn tylsän elämäni ja lakkaan odottamasta suurta ihmettä. Olen kuin valokuvassa: mikään ei muutu, mutta värit haalistuvat jokaisen päivän myötä.

Sitten yhtäkkiä

painokone, joka kirjoittaa tapahtumat, juonenkäänteet ja toiminnan elämäni lehdyköille jyrähtää ruostuneet hammasrattaat kirskuen käyntiin ja sylkee syövereistään sivua sivun perään. Uutisotsikot vilisevät silmissäni tuhannen volyymin sekuntivauhtia ja minä olen pyörtyä tuoreen musteen huumaavasta tuoksusta!


Sokeritahran vaikea päätös: ammattikorkea vai yliopisto?
Hurja asunnonmetsästys alkaa!
Sokeritahra sai kesätöitä
Kesäviikonloppu Helsingissä - vau mikä sää!
Sisustusliitteessä uusi upea koti

Juhannus

Juhannus ei ole koskaan tarkoittanut minulle juuri mitään. Ihmiset ovat kaikonneet ympäriltäni juhlimaan, ja minä olen jäänyt ihmettelemään, miksi kaikki toitottavat yhdestä viikonlopusta niin kamalasti. Vähitellen opin, että muut pääsevät mitä mielettömämpiin seikkailuihin juhannuksena. Onhan se surullista, kun joutuu vastaamaan "En paljon mitään" kysymykseen jussinpäivien tekemisistäni.

Tänä kesänä kaikki on niinkuin aina ennenkin. Ystävät ovat mökeillään tai toistensa mökeillä, mutta minä olen tullut tyhjään kaupunkiin vanhempieni luokse. Ei juhlahumua, ei purjehdusta, ei rantasaunaa ja vain jokunen hyttynen. Katsomme televisiota ja pikkusisko riitelee mokkulasta, jota minä tarvitsen etsiäkseni asuntoilmoituksia netistä.

Sitten menemme grillaamaan takapihan grillikatokseen. Pystytämme sulkapalloverkon. Sisko nauraa maassa kippurassa, kun kumpikaan meistä ei osaa lyödä palloa verkon yli. Käymme puistossa kävelemässä, opettelemme porukalla soittamaan bassoa. Kesän paras viikonloppu.

Asumuksesta

Olen miettinyt kaikenlaisia asioita. Esimerkiksi sisustusta. Kaiken hamstraaminen johtaa kaaokseen ja kaaos johtaa kognitiiviseen dissonanssiin, joka ei kuitenkaan johda mihinkään vaan jää piinaamaan viikoiksi ja kuukausiksi tajuntaa. Hyvä on, tunnustan, että siivoan joskus, kun päässä napsahtaa. Hetken päästä kaaos kuitenkin leviää taas kaikkialle.

Haaveilen askeettisesta huoneesta, joka jättäisi fyysiselle olemukselleni ja mielikuvitukseni pyristelylle tilaa, mutta sopisi silti nollabudjettiini. Vien ajatusleikkini yleensä äärimmäisyyksiin. Nukkuisin pelkällä patjalla, ikkunan edessä olisi laihanlaiha pöytä ja työtuoli rullilla (liikkuvuus on otettava huomioon joka kohdassa), kaikki tavarani mahtuisivat kaappiin piiloon, eikä huoneessa olisi minkäänlaisia koristeita. Vuokra-asuntojen valkoiset seinät ovat toisaalta kauhistuttavia. Minimalismi tuottaisi toisenlaista ahdistusta, mutta yhtä kaikki tuntisin olevani loukussa aivan kuten olen aina kaaospesäkkeessäni.

Mitä tehdä? Ympäristöni rajoittaa minua liikaa. En pysty sopeutumaan pieneen huoneeseen, kun minulla on tämä taiteilijasielu, joka haluaa makuuhuoneen, keittiön, vessan ja kylpyhuoneen, mutta myös ateljeen, puutarhan, verstaan, vaatehuoneen, salakäytävän, puumajan ja studion. Kun haaveilen niistä, minua vaivaa syyllisyys niin suuren tilan omistamisesta. Jospa olisi joku, jonka kanssa voisin jakaa ne; tilan, asianmukaiset kulut ja luomisen ilon.

Pulkka

Olen tyytyväinen itseeni. Talven velvollisuudet on hoidettu laskemalla pulkalla mäestä (kuumaa mehua en sentään ole juonut, hyh). Monennettako kertaa toistan itseäni, kun toivon taas haalareita ja kuravaatteita aikuisten koossa? Kuosin tulisi olla lumileikkeihin sopiva - enhän toki ole mikään raksatyöläinen. Sohjossa sohlaamiseen alkaa olla jo kenkää poikineen tarjolla ja kumpparitkin ovat muotia, mutta toppavaate se ei vain uudistu. Ja miksi liukurilla ei kulje sulavasti enää 60-kiloinen?

jos nyt kerranki lukisin

Onpa miun opittava,
takasin tavoille vartun.
Kokonaisna kirjat luen,
kannesta kanteen koluan,
laulut taian tavaella,
osata omat opukset,
tarinatki kaikki tiiän.

Takaisin tahon tapani,
iäksi intoni ihanan,
intohimon kirjallisen.
Iteki sanaset tiiän,
miepä kirjan kirjotanki,
sulavasti viisun vierrän,
jutun juonen vieritänki,
puhuen puran patoset.

(Kalevalaisen Runokielen Seuran nettisivujen trokeemankelin mukaan ei ihan osunu mun runomitta, mut en jaksa välittää :3 )

Ystäväni Kasvi

Saanko esitellä: murattini ja ystäväni Kasvi, jonka potretilla vähän koristin blogini ulkomuotoa. Ystävystyin Kasvin kanssa, kun isosiskoni toi hänet tupaantuliaislahjaksi noin puolitoista vuotta sitten. Tällä hetkellä hänen toimenkuvaansa kuuluu huoneeni happitasapainon ylläpito, sekä myös henkiset hoitotoimenpiteet. Kasvin kanssa asustaa eräs sieni. Myös ystäväni Muurahainen ja Sammakko tykkäävät rentoutua muratin varjossa.

Joululoman ja loppuelämän alku

Herätin pahennusta Rakuunatiellä.
Usutin Nuu-Nuun letkuineen ystäväni kimppuun.
Nyt olen herännyt nelisen tuntia nukuttuani leikkaamaan ja liimaamaan silkkipaperia ja eläintarroja.

Niin ja työt

ovat ohi.

Myrtillus, rakkaani

Minkään purnukan, joka sisältää tuotetta, asiaa tai tavaraa, kyljessä ei saisi lukea sanaa mustikka tai mitään sen johdannaista, jos purnukka ei sisällä vähintään kymmenen prosenttia aitoa mustikkaa, siis sitä marjaa, itsenään. Sanoisin, että vähintään kaksikymmentä prosenttia, mutta jogurttia tahi saippuaa on näilläkin ehdoilla varmaan tosi vaikeaa tehdä. Muita epäkohtia: Saan ehkä kerran vuodessa kunnollista mustikkapiirakkaa (jostain syystä haluan sen pullapohjalla), pakastetut mustikat eivät ole yhtä maukkaita kuin tuoreet, erästä rakastamaani mustikkamehutiivistettä ei enää ole, en käy koskaan marjametsällä, mustikan tuoksua ei osata jäljitellä täydellisesti ja mustikkasiideri maistuu liikaa omenalta, enkä tykkää puurosta, joten en voi luontevasti käyttää mustikkakeittoa mihinkään.

Tänään otan askeleen kohti mustikkaisempaa huomista. Teen suurta herkkuani mustikkarahkaa, ja pidän huolen, että se sisältää paljon marjoja. Unelmoin tulevaisuudesta, jossa saan vaikka joka päivä itsetehtyä mustikkamehua ja syön lettujeni päällä mustikkahilloa, jota eivät saastuta mansikat tai vadelmat. Kaikki jälkiruokani värjäytyvät sinipunaisesta mehustaan, ja jäätelö myös, italialaisittain valmistettua, aidoista marjoista, niin että siemenet pilkuttavat sen kirjavaksi.
Rakastan sinua, Vaccinium myrtillus ♥

Villahousut

Muutin onneksi pois silloin kun pikkusisko sai hamsterin. Vaikka olenkin sen sukulaissielu. Kauhean kasan kaikkia erivärikkäitä lankoja olen keräillyt nurkat täyteen. Silti puuttuu villahousuista yksi semmoinen tietty ei ihan oranssi eikä punainen eikä ruskea mutta semmoinen väri kumminkin. Jostain syystä kärsivällisyyteni kestää muutaman rivin neulomiseen silloin tällöin. Tästä pitäisi olla kovin ylpeä, koska yleensä mitään ei tapahdu. Ei mitään. Ehkä oli hyvä idea neuloa improvisoitua kuvioneuletta kirkkaimmilla väreillä mitä löysin. Aivoni on just ihan sellaiset epämääräisen satunnaisen kaoottiset tai sitten ihan päinvastoin, sellaiset ne haluaisi olla.

Ensimmäisessä työpaikassa on se huono puoli, että se on. Enhän minä osaa edes olla siellä kun koskaan ei mitään ole ennen tarvinnut tehdä. Kuusitoista tuntia vuorokaudesta menee työpäivästä toipumiseen. Viikonloppuisin lasken hätääntyneenä tunteja maanantaihin. Työtuolissa pää leijuu ilmastointikanavasta pihalle ja siellä jossain taikamaailmassa minulla on villahousutehdas ja tanssin villahousuissani villahousutanssia villahousumusiikkiin. Onneksi lahkeet ovat niin pitkät etten ehdi tekemään edes toista loppuun ennen työsuhteen päättymistä.

Washboard

Asioita, joista pidän: suomen kieli ja sen monenlaiset murteet, pyykkilaudat, narubassot, matkalaukkurummut, lusikat, banjot, mandoliinit. Piirtelin pitsisiä mandaloita, vilustuin viinistä, kuuntelin Iida Umpikujaa ja katselin Mikko Miestä, joka hiki päässä soitti melodikaa. Minulta jäi muutama tunti yöstä ja muutama tunti aamusta, kun tykkään niin nukkua, muutama härski vitsi kuulematta, kun en aina jaksa keskittyä, ja paljon alkoholia nauttimatta, kun ei vaan huvita.

Voisin tuijotella ulos auton ikkunasta ihan ammatikseni, jos ei tulisi matkapahoinvointia. Eikun tarvitsen oman autonkuljettajan, joka suostuu kiertämään Suomea niin kauan, etten jaksa enää istua. Ja siinä kestää kauan.

Up and Down

Ilma on sakeanaan lumihiutaleista, jotka välkkyvät auringossa meistä hohkaavan kuumuuden kannattelemina; ilma tuntuu tuhansilta, tuhansilta käärinliinoilta hiestä tahmealla iholla; ilmassa on suuren kansanjuhlan huuto ja örinä ja kirkuna ja kätten läpsytys ja bassorummun jytinä.

En tiedä mitään hauskempaa, kuin tanssia yksin

Meidän pieni maailmamme herää joskus eloon, mylvii kuin ukkonen, ja maa järisee vaikkei missään ole tulivuoria. Kaikki muistot ovat hyviä, mutta minä en vain liikutu. Kaikkialla on alkoholia, paitsi minun pullossa. Kyllä, olen vaikuttunut laivasta ja huimapäistä ja kultakurkuista ja kalapuikoista. Kiitos.


"Mä oon täällä nyt kolme tuntii ettiny mun pyörää!!"