Marraskuu saapui, se on totuus

Kaikkialla on ihan pirun kaunista!

Edessäni istuu kaunis niska ja hartiat ja tunnen vienon vaniljan tuoksun. Vasemmassa korvarenkaassa roikkuu pieni näkinkenkä, oikeassa korvassa on hopeakoru. Viljanväriset hiukset on sidottu huolettomalle nutturalle ja harmaan trikoopaidan pääntie paljastaa olkapäät ja oikein miellyttävän määrän pehmeää tytönselkää. Kaula-aukon reuna on huolittelematonta, se lisää aistillisuutta hänen selkäänsä, ja yritän kuvitella, miltä kangas tuntuu iholla. Tytön liikkuessa hänen selälleen muodostuu pehmeitä varjoja Senaatintorille avautuvan ikkunan päästäessä sisään marraskuisen iltapäivän himmeänvalkoista valoa.
Olalta tippuessaan löysä paita paljastaa tatuoinnin hänen vasemmalla lapaluullaan. Onko se lilja vai orkidea? En koskaan saa tietää, koska uskallan vain vilkaista, ja sitten hän on jo korjannut paitansa asentoa. Hän ei aavistakaan, että joku katselee häntä, ajattelee hänen tuoksuaan näkemättä hänen kasvojaan kertaakaan ja kirjoittaa hänestä kuin rakastetusta.

Tänä aamuna pilvet olivat todella matalalla. Ne olivat revenneet paikoittain niin, että taivas ja korkeammalla leijaillut ohuempi pilviharso, sekä repeämän reunoihin osuvat nousevan auringon punertavat säteet pilkottivat aukoista. Oli kuin olisin katsonut pilvien läpi suoraan paratiisiin.

Tänään aloin kirjoittaa kirjaa. Ajatukseni ovat todella erilaisia visuaalisesti ja verbaalisesti. Hämmennän itseäni toden teolla, kun kirjoitan. Pystyisinkö jotenkin lähentämään näkemiäni mielikuvia ja käsissäni syntyvää tekstiä? Onko se edes tarkoituksenmukaista? Onnistunko tänä marraskuuna? Onko minulla tarinankerronnan lahjaa vai yritänkö taas haukata liian suurta palaa luovuuden houkuttelevasta kakusta? (Se on suklaakakku, joka on kuorutettu lumenvalkoiseen kermavaahtoon ja jonka sisällä on sekä kinuskia, banaaniviipaleita, että appelsiini- ja mansikkahilloa.)

Tuli nälkä.

Myrtillus, rakkaani

Minkään purnukan, joka sisältää tuotetta, asiaa tai tavaraa, kyljessä ei saisi lukea sanaa mustikka tai mitään sen johdannaista, jos purnukka ei sisällä vähintään kymmenen prosenttia aitoa mustikkaa, siis sitä marjaa, itsenään. Sanoisin, että vähintään kaksikymmentä prosenttia, mutta jogurttia tahi saippuaa on näilläkin ehdoilla varmaan tosi vaikeaa tehdä. Muita epäkohtia: Saan ehkä kerran vuodessa kunnollista mustikkapiirakkaa (jostain syystä haluan sen pullapohjalla), pakastetut mustikat eivät ole yhtä maukkaita kuin tuoreet, erästä rakastamaani mustikkamehutiivistettä ei enää ole, en käy koskaan marjametsällä, mustikan tuoksua ei osata jäljitellä täydellisesti ja mustikkasiideri maistuu liikaa omenalta, enkä tykkää puurosta, joten en voi luontevasti käyttää mustikkakeittoa mihinkään.

Tänään otan askeleen kohti mustikkaisempaa huomista. Teen suurta herkkuani mustikkarahkaa, ja pidän huolen, että se sisältää paljon marjoja. Unelmoin tulevaisuudesta, jossa saan vaikka joka päivä itsetehtyä mustikkamehua ja syön lettujeni päällä mustikkahilloa, jota eivät saastuta mansikat tai vadelmat. Kaikki jälkiruokani värjäytyvät sinipunaisesta mehustaan, ja jäätelö myös, italialaisittain valmistettua, aidoista marjoista, niin että siemenet pilkuttavat sen kirjavaksi.
Rakastan sinua, Vaccinium myrtillus ♥