Minulla on paha tapa valvoa öitä.
Jos ihmisen arvo lasketaan siitä, mitä hän saa aikaan ennen puoltapäivää, minua ei voi evaluoida mitenkään.
Taistelen unta vastaan, vaikka tiedän, että aamuisin olen onnellisempi.
Pelkään huomisia.
Joka ikinen ilta ahdistun ajan kulumisesta.
Haluan kokea yön sydämen järjettömyyden ja seikkailun, mutta myös kirkkaitten seesteisten aamujen kuulaan järjen ja selkeän tietoisuuden rauhallisen puhtauden!
Miksi kaikki muut ovat tavattavissa vain päivisin, ja vieläpä iltapäivisin?
Kaikki loppuu kesken, kaikki, aamut ja illat ja yöt ja aika.
20121019
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Anteeksi nyt mutta et ole tainnut koskaan yrittää kommunikoida mun kanssani ennen kahta iltapäivällä? Ei kannata, en ole silloin vielä teknisesti ottaen hereillä.
VastaaPoistaKuinka jännittävää, en varmasti olekaan! Kahdelta iltapäivällä olet kuitenkin hereillä, ja minä taas haluaisin nukkua just silloin. Se on semmoinen tosi turha vuorokauden hetki, joka menee yleensä pyörimiseen tai luennolla/unicafessa/bussissa istumiseen, eikä mitään tapahdu.
PoistaOlis ideaalia, jos omaa unirytmiään vois vaan vaihdella, niin että joskus nukkuu iltapäivät ja joskus yöt. Sitten saisi joskus valvoa öitäkin, muttei ainiaaksi menettäisi aikaisia aamuja. Ehkä alan käyttää kofeiinia päästäkseni näihin tavoitteisiini.