20140909

maladaptive daydreaming

Alle kouluikäisestä asti olen haaveillut lentämisestä ja taikavoimista. Kuvittelin itselleni violetit haalarit. Ala-asteikäisenä käperryin sängylle sykkyrälle ja laitoin silmät kiinni. Halusin pois haavemaailmaan. Kaveri kysyi, että mitä oikein teen. Vaikutin varmaan oudolta. Pelottikohan sitä?

Joskus kun suututtaa jokin, kuten jätepyörteet valtamerissä, kuvittelen itselleni taikavoimat, joilla voi muuttaa materian olemusta. Kuvittelen, kuinka muutan saasteet ruoaksi ja ruokin ihmiskunnan. Painan kädet jonkun ohimoille ja puhdistan aivot riippuvuudesta. Tai laitan jonkun ilkimyksen tuntemaan miltä muiden kärsimys tuntuu.

Se turruttaa ja addiktoi. Siitä tulee vain hyvä olo itselle, mutta maailma ei muutu miksikään. En halua avata silmiä, vaan makaan piilossa peiton alla ja luon itseni ja maailman uudelleen. Sitä voi haaveksia päivät pitkät tekemättä yhtään mitään. Jotkut varmasti sanoisivat minusta, että "haaveilija", jos kysyttäisiin niiltä, että kuvailepa yhdellä sanalla.

Haluan uskoa siihen, että jonain päivänä unelmani toteutuvat. Siihen minut on aivopesty. Mutta kun aikaa kuluu, epäilys valtaa alaa. Ehkä kaikki onkin sattuman varassa, eikä onni liity unelmiin mitenkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti