Asumuksesta

Olen miettinyt kaikenlaisia asioita. Esimerkiksi sisustusta. Kaiken hamstraaminen johtaa kaaokseen ja kaaos johtaa kognitiiviseen dissonanssiin, joka ei kuitenkaan johda mihinkään vaan jää piinaamaan viikoiksi ja kuukausiksi tajuntaa. Hyvä on, tunnustan, että siivoan joskus, kun päässä napsahtaa. Hetken päästä kaaos kuitenkin leviää taas kaikkialle.

Haaveilen askeettisesta huoneesta, joka jättäisi fyysiselle olemukselleni ja mielikuvitukseni pyristelylle tilaa, mutta sopisi silti nollabudjettiini. Vien ajatusleikkini yleensä äärimmäisyyksiin. Nukkuisin pelkällä patjalla, ikkunan edessä olisi laihanlaiha pöytä ja työtuoli rullilla (liikkuvuus on otettava huomioon joka kohdassa), kaikki tavarani mahtuisivat kaappiin piiloon, eikä huoneessa olisi minkäänlaisia koristeita. Vuokra-asuntojen valkoiset seinät ovat toisaalta kauhistuttavia. Minimalismi tuottaisi toisenlaista ahdistusta, mutta yhtä kaikki tuntisin olevani loukussa aivan kuten olen aina kaaospesäkkeessäni.

Mitä tehdä? Ympäristöni rajoittaa minua liikaa. En pysty sopeutumaan pieneen huoneeseen, kun minulla on tämä taiteilijasielu, joka haluaa makuuhuoneen, keittiön, vessan ja kylpyhuoneen, mutta myös ateljeen, puutarhan, verstaan, vaatehuoneen, salakäytävän, puumajan ja studion. Kun haaveilen niistä, minua vaivaa syyllisyys niin suuren tilan omistamisesta. Jospa olisi joku, jonka kanssa voisin jakaa ne; tilan, asianmukaiset kulut ja luomisen ilon.